Vaatevilliintymiseni Vilnassa

Tällä postauksella en todellakaan halua kannustaa materialismiin, tarpeettomien vaatteiden hankkimiseen ”koska se näytti kivalta”, onnettoman sielun tyydyttämiseen vaateostosten synnyttämällä valeonnella tai sen ongelman luomiseen, ettei ”ole mi-tään päällepantavaa”, vaikka kaappi pursuilee liitoksissaan.

Itse kammoksun vaatekauppoja ja vaatteiden ostamista. Usein lyhytaikaiseen käyttöön suunniteltuja, halpoja riistotyövoimalla tuotettuja riepuja, jotka pari kertaa vuodessa tyrkätään myttääntymään ja ryppyyntymään alemyyntipöydille, kun kukaan ei niitä muuten halua. Naisia, jotka syli täynnä potentiaalisia vaatekaapintäydentäjäehdokkaita suuntaavat sovituskoppeihin hikoilemaan ja ahdistumaan kropastaan, vaatteiden sopimattomuudesta ja kasvoille epäedustavasta valaistuksesta. Ahdistun kaikesta siitä turhasta materiasta, jota ei tällä pallolla oikeasti tarvittaisi ja jota vieläpä myydään tikkumallisten mallinukkejen ja seksualisoitujen mainosten avulla, huijaten kuluttajia kuvittelemaan, että kun ostat tämän ja tämän jutun, sinustakin voi tulla mitä vain, mistä olet aina haaveillut: suosittu, laiha, onnellinen. Sehän ei nimittäin onnistu, ellet omista viimeisen muodin mukaista vaatetusta! (Viimeisin lause oli sarkasmia, lienee tarpeen näin internetin sarkasmia ymmärtämättömässä ihmemaailmassa painottaa.)

Vaateostosten aiheuttaman pahan olon, maailmankaikkeusahdistuksen ja ihan henkilökohtaisenkin ahdistuksen (kuulun niihin, jotka ahdistuvat omasta kropastaan ja ihostaan ja jokaisesta pikkupahkurasta siellä sovituskoppien täsmävalaistuksessa, joka tosin saisi varmasti supermallitkin näyttämään noita-akoilta) vuoksi olen tänä vuonna ennen Vilnan reissua ostanut vain muutaman yksittäisen vaatekappaleen. Siksipä Vilnassa suorittamani vaateostelu tuntui itsestäni aivan hillittömältä ostoshurjastelulta ja aiheutti todellakin tunteen, etten halua eikä minun tarvitse astella vaatekauppaan ainakaan vuoteen. Don’t get me wrong: en sielläkään ostanut mitään, minkä ostamista en jo etukäteen ollut miettinyt; se ”tää pitäis ostaa kun sattuis kiva yksilö kohdalle” -vaatteiden lista oli vain jo ehtinyt kasvaa melkoiseksi. Enkä tiennyt, että juuri Vilnassa nenäni eteen kävelisi siistein 80-lukutakki, vihdoin ehjät (ajatella, että kaupoista on niin vaikea löytää kivoja farkkuja, joissa ei ole reikiä!) ja jopa oikein istuvat boyfriend-farkut ja se täydellisen sävyinen nahkavyö (nahka, koska tekonahkavyöt eivät kestä sellaista vuosikausien mittausta käyttöä jota asusteiltani odotan, minkä lisäksi oletan ja syvästi toivon että nahkansa vyöhön luovuttanut eläin ei ole elänyt kurjuudessa ja luopunut hengestään vain tämän yhden vyön takia).

Kaipa tämä postaus sitten kuitenkin on jonkinlaista materialistisen onnen hehkutusta: en vain ole vuosiin löytänyt näin paljon ostamisen arvoisia juttuja edes kuukausien kuluessa, kuin nyt yhdessä viikossa. Ja koska kaikki todella tuli tarpeeseen (esim. niitä kahta ainoata, haaroista revennyttä farkkupariani korvaamaan), en näe tässä mitään vikaa. Samalla tämä postaus saa toimia pienenä kurkkauksena pukeutumistyyliini, mikäli se nyt jotakuta koskaan kiinnostaisi. Haluan kuitenkin vain painottaa, että tuskinpa olisin kokenut tällaista materiaonnea ja tarvetta sen hehkuttamiseen, mikäli jatkuvasti ostaisin uusia riepuja ja täytettä vaatekaappiini. Uskon, että kun ne tarpeelliset vaatteet kävelevät vastaan siinä oikeassa, juuri ostajaansa ihastuttavassa muodossaan, kannattaa ne kaapata kassan kautta kotiin: sen sijaan, että täyttäisi kaapin vaatteilla jotka on vain ”ihan okei”.

Niin, moraalisaarnasta niihin ostoksiin: täydellisen vihreä takki nahkayksityiskohdilla sekä the Täydellinen Vyö Only; piristävän värikäs wnb-80-lukulaistakki, sopivan haalistetut ja ennen kaikkea reiättömät farkut sekä omaan kaappiini erikoisemman värinen t-paita LotR-tyylisellä kuvalla Pull & Bear, musta ihanan pitsipintainen toppi New Yorker (kaikkien hinta 10-30 €).

IMG_2488 IMG_2492 IMG_2500 IMG_2501/ What I bought in Vilnius: enough new clothes to keep me away from clothing stores for approximately one year (I hope).