Språkförvirring

Jag har ett modersmål, som jag väldigt sällan nuförtiden kommunicerar med andra på. Jag använder finska mest när jag läser ett par finska bloggar (Stella, Laura och Saara) och kommenterar kompisars uppdateringar på Facebook. Till mamma skickar jag ett mejl på finska ett par gånger i månaden, ibland smakar och smaskar jag på finska ord och skriver ihop något litet på skoj. Fram till maj förra året jobbade jag ändå med översättningar till finska, men sedan jag slutade på dem jobben så har jag helt enkelt inte behövt finska så mycket. Så punkt slut på den finska historian.

Svenska är nuförtiden mitt vardagsspråk, det använder jag såväl i skolan som hemma, och i kommunication med de flesta av mina kompisar. Ändå känner jag mig inte helt 100% trygg i det språket, men jag vet att jag kan bli förstått. Grammatikfel smyger lätt in i mina texter: ”en eller ett”, ordföljden med alla småorden i olika typer av meningar och den ändlösa djungeln med prepositioner. De vet jag är mina största svagheter och konstanta problem med svenskan. Men jag babblar på ändå, för annars skulle jag vara stum, såsom jag redan var under mitt första halvår i Sverige – för fem och ett halvt år sen.

img_6467

Nu bor jag med min svenska klass på Zanzibar. Vi undervisar kvinnor på Women Education Project på och i engelska, men har swahililektioner två gånger i veckan. För att slippa betala ”mzungu price” (mzungu betyder vit person, och mzungu price därmed turistpriser) när vi är å handlar frukt och kläder, försöker vi snacka lite swahili med försäljarna. Ofta blir man också utfrågad alla hälsningsfraser man kan på swahili, både i skolan och när man bara stöter på en främling på vägen.

Så just nu behöver jag kunna och använda tre språk i mitt liv, och ingen av dem är mitt modersmål. Det skapar en förvirring i hjärnan på mig, vilket gör att jag ibland blir lite frustrerad. Ibland flyter mina tankar på på svenska, ibland hoppar enstaka finska ord i, ibland blir det några ord på swahili eller engelska: eller sen blir det en glad salig blandning av alla dessa. En mening i min hjärna kan alltså se ut såhär nuförtiden: ”Idag måste jag muistaa köpa embe före vi bike hem”.

img_6532

Kanske är det därför jag inte har skrivit så mycket längre. I alla fall inte här, i alla fall inte på finska. Men jag tänkte att nu får jag faktiskt strunta i att försöka skriva på finska, om det inte går. Ja visst, finska är mitt käraste språk, mitt hemliga språk i så många sammanhang, hehe. Jag älskar finska ord, hur man kan böja och vrida på dem och leka med grammatiken, göra det kanske lite för komplicerat men så att det låter fint, bygga ihop nästantill oanvändbara ord som ändå existerar på riktigt. Och kunna vara säker på att det är ett språk som jag kan, som jag är bra på: modersmål har varit mitt favoritämne i skolan sedan lågstadiet.

Men när mitt liv och de flesta av mina tankar nu ändå är på svenska nuförtiden, tänkte jag tillåta mig själv att skriva på det språket som fingrarna lättast trycker fram genom tangenterna. Inte särskilt bloggläsarvänligt eller bra för SEO, jag vet. Men det här är mitt liv, mitt blogg, och SEO är någonting jag bara vill strunta i, som allt annat statistik och tävling om bloggläsarna, klicks och populäritet. Jag hoppas kunna dela med mig av bra saker genom min lilla blogg, sprida idéer och kunskap, göra världen ens lite bättre plats i den mån jag förmår.

img_2037

Mainokset

Hengittää

Vihdoin eilen sain aikaa vähän hengähtää. Sunnuntaina, kello 23:54, napautin syyslukukauden alkupuoliskon viimeisen palautustehtävän menemään opettajalle; minuuttia ennen dedistä.

Hengittelin hetken syvään ja nautin siitä vapauttavasta tunteesta, että se viimeinenkin tehtävä oli vihdoin tehty! Vasta yhden jälkeen yliaktoivuneet aivoni ja stressitärissyt kroppani vihdoin suostuivat rauhoittumaan unten maille.

img_0551-2Ja vaikka vapauteen aluksi oli vaikea tottua, siihen, että mulla oikeasti vihdoin on aikaa tehdä juttuja joita olen suunnitellut tekeväni koko syksyn, niin hiljalleen tuo tunne alkaa tuntua aika mainiolta.Se muistuttaa viime kesän viimeisistä illoista, kun istuin toisen suomalaisen nordjobbarin kanssa grönlantilaisen satamakaupungin pikkuruisella satamalaiturilla ja vain tuijotimme auringonlaskua.

Mietimme elämää, minä tietoisena siitä, että kun Aasiaatista muutaman päivän kuluttua lähden, tuskin tulen enää koskaan palaamaan – jos nyt realisteja ollaan. Mietimme, mihin voisi päätyä, jos vain hyppäisi jonkun satamaan parkeeranneen laivan kyytiin. Ja mitä on jossain kaukana tuolla horisonttia varjostavien vuorten takana (joo, lisää merta ja saaria ja vuoria, mutta ainahan ei tarvitse olla niin tylsä realisti)?

img_0586Tuolloin tunsin itseni rauhalliseksi, varmaksi, vailla huolen häivää. Ei ollut mitään enempää mitä mun olisi tarvinnut tehdä: mitä edes olisin voinut tehdä. Tuolloin oli hyvä, ja nyt alkaa hiljalleen tuntua taas vähän samalta, paremmalta, vapaammalta. Nyt, kun syksyn mittaan kasautuneet koulutehtävät ja niiden vuoksi rintakehään paisunut stressi on melkein poispyyhkäisty.

Tällä viikolla haluan olla vain, nauttia Kiirunaan saapuneesta talvesta ja oppia taas nukahtamaan ajoissa. Kirjoittaa ja koodata ja luoda nettisivuja, nyt kun luoville ideoille vihdoin on tilaa pääkopassani. Ja alkaa jo lukea materiaaleja seuraavaa palautustehtävää varten, vaikka sen deadline onkin vasta kolmen viikon päästä.

Hengissä hei

Hehe, hei. Edelliseen postaukseen viitaten blogi ei ole päivittynyt siksi, etteikö mulla olisi riittänyt uskallusta bloggaamiseen: enemmänkin kyse on, tällä kertaa for real, ollut ajan puutteesta.

Opiskelen kansalais-/aikuisopistossa (folkhögskola) täyspäiväisesti kurssilla ”Mänskliga rättigheter i globalt perspektiv”, ja koulupäivien lisäksi välillä on tarvinnut opiskella swahilia vielä koulupäivän jälkeenkin, tai vääntää ryhmätyötä Aasian kolonisaatiosta. Tälläkin hetkellä pitäisi periaatteessa kirjoittaa esittelyä ”ihmisoikeusidolistani” – torstaina pitäisi pitää aiheesta esitelmä, enkä edelleenkään oikein muista, miten Leah Chishugin sukunimi kirjoitetaan, saatika lausutaan. Idolini valinta oli myös vähän hätäpäätös: ihmispopulanpelastushalukkuuteni historia alkoi oikeastaan lukiossa katsoessamme Hotelli Ruanda -leffan kehitysmaantieteen kurssilla, ja siksi halusin mieluusti idolikseni jonkun Ruandan kansanmurhaan liittyvän tyypin. Paul Rusesabagina oli ensimmäinen valintani, mutta sattumalta muistin lukeneeni Chishugin kirjan vuoden -94 tapahtumista ja päädyin sitten häneen, järkeiltyäni että hänestä ei löytyisi niin paljoa tietoakaan, eli työtäkään ei olisi niin paljoa…

img_1074

Ei tuo pääasiallisen kouluni työmäärä toki niin suuri ole, että sen vuoksi pitäisi mennä sieltä missä aita on matalin, mutta lisäksi olen yrittämässä ajokortin ottamista ja lukemassa etäkurssia (sis. 3 moduulia) Uppsalan yliopistolta, joten turhan paljoa ei aikaa ole tuhlattavaksi vähemmän ”vakaviin” juttuihin. Yliopistokurssi on myös niin kiinnostava, että sen tehtävät haluan tehdä kunnolla ihan itsenikin vuoksi, enkä vain arvosanan: ”globalisaatio ja kehitys” sekä ”geopolitiikka ja kansainväliset suhteet” ovat niiiin paljon enemmän meikäläisen juttuja kuin se kielitiede, jota yli kolme vuotta luin…

img_1810-2

Mutta niin.. Miksi en ole opiskelemassa, vaan höpöttelemässä turhanpäiväisyyksiä blogiini? Noh, koska a) höpölöpinän kirjoittaminen suomeksi tarjoaa ihanaa rentoutusta ylikuumentuneelle aivokopalleni ruotsinkielisen opintorustaamisen ohessa, ja b) tän postauksen pääasiallisena tarkoituksena oli ilmoittaa, että touhujani voi seurata myös luokkamme yhteisestä blogista, osoitteesta kirunazanzibar.com! Itse olen kirjoittanut näistä muista kiireistäni johtuen vain yhden tekstin, eikä kirjoitustahti muutenkaan mikään hirmuinen ole, mutta itse ainakin yritän ryhdistäytyä erityisesti tuon blogin suhteen heti, kun opintokiireet vähän hellittää (eli toivottavasti jo muutaman viikon sisään).

Joten, hej så länge!

Viime syksy Vilnassa

Osa aamuista tekstiviestiä Liettuassa asuvalta kaveriltani:

”Nu är löven på väg att bli rödgula och jag saknar vår höst förra året.”

No niin kaipaan minäkin, hitto vie. Viime syksyäni Vilnassa. Matkoja Liettuan pikkukyliin ja Latvian rannikolle, ruoanlaittoa yhdessä ja halpoja ravintolaruokailuja, aamujoogaa kotona yhdeksännen kerroksen maisemista nauttien. Kun illalla liukastelin jäisen parkkipaikan ylitse korttelin näkymättömäksi naamioituun lähikauppaan ostamaan lähituotettuja kananmunia lettuja varten sekä kaljaa. Kylmästä hytisemistä ja teenjuontia toimistossa, kun kaupungin lämmityssysteemiä ei laitettu päälle ennen marraskuun loppupuolta. Kuuraiset ruohokentät kerrostalojen ympärillä, vanhojen johdinbussien jääkylmät nahkaistuimet marraskuussa ja supermarkettien elämiinsä kyllästyneet kassatädit.

Vaikka silloin pänni, etten osannut maan kieltä ja bussikortinkin lataaminen ilman venäjän- tai liettuankielen taitoa saattoi olla ongelmallista, juuri nyt haluaisin jonnekin, jossa en yhtään ymmärtäisi mitä kukaan puhuu. IMG_7589 IMG_8376 IMG_8470 IMG_8823 IMG_9069 IMG_9132IMG_9055IMG_9636IMG_9565/ Autumn 2014: Vilnius, Druskininkai, Raudone (Lithuania) & Palanga (Latvia)

Mitt flummiga liv. Eli elämästä

Lukiossa toiset keskustelivat sujuvasti filosofian suuntauksista, joita en itse tiennyt löytyvänkään. Kuuntelivat musiikkia, jota soitettiin ihan muualla kuin radiossa tai ruotsintunneilla. Viettivät välitunnit kuvisluokassa tai kuorossa ja kantoivat kangaskasseissaan klassikoita, joista en ollut kuullutkaan. Tekivät hyppytunneilla ranskan ja venäjän läksyjä kaiken ymmärtäen, sanat ja kielioppisäännöt muistaen. Puhuivat sävelasteikoista ja muusta, jota en musiikkia harrastamattomana ymmärtänyt.

Minä vain haaveilin itseni kaukaisiin maihin ja mietin, millaista elämä muualla on. Miltä Intiassa tuoksuu ja miten paljon täytyy pukea päälle jos lähtee etelänavalle, mitä muuta Afrikasta löytyy kuin nälkäkuolemaa. Silloin kun en taistellut koodien kanssa tai istunut hevosen selässä yrittäen saada näkkileipäratsuni kylkiä vähän taipumaan.

Nyt nuo ihmiset lukiosta ovat vaimoja, kihlattuja, avopuolisoita, äitejä. Maistereita, opettajia, tutkijoita. Asukkaita omissa asunnoissaan, eläinlaumojen omistajia. Lukiosta yliopistoon, vaihto-oppilaaksi, töihin, viikonloppuja Pariisissa.

Samalla kun tuo elämä kuulostaa minusta pääosin kammottavalta, olen ehkä vähän kateellinen niille, joiden elämässä on aina, tai edes yleensä, ollut jokin selvä suunta. Voi kun itsekin olisin aina tiennyt, tai tietäisin edes nyt, mitä haluan. Mulla on takana lukio, vuosi au pairina, eläintenhoitajan tutkinto amiksesta, kolme ja puoli vuotta yliopistossa sellaisen aineen parissa joka ei oikeastaan koskaan ole kiinnostanut, eikä edes kandin tutkintoa. Ei poikaystävää, asuntoa, lemmikkieläintä, yhtä selkeää haaveammattia tai ideaa siitä, mitä tarkalleen haluan opiskella, missä olla ja minne mennä.

On vain melkein-tutkinto, niitä vanhoja ja uusiakin haaveita kaukaisista maista, kamera ja ympäriinsä sinkoilevat ajatukset. Sentään ystäviä eri puolilla maailmaa. Terkut sille seitsemän vuotta nuoremmalle minälle, joka toivoi aikuisuuden (tai ainakin iän) tuovan mukanaan jotain selkeyttä: ha-ha, luulet vaan.

Kotikonnut

kotikonnut1kotikonnut6Täältä mie olen kotoisin. Pohjois-Karjalan metsistä, järvien rannoilta, hyttysten ininästä. Talven pakkasissa ja kesän helteissä kasvanut, varpaat paljaina ruohossa juosten, sormet tunnottomiksi kohmenneina tallille kipittäen. Eläinten parissa, luonnon keskellä, omissa oloissani, takkatulen lämmössä, aamu-usvassa kameran kanssa, ala-asteella 60 oppilaan kyläkoulussa roksaa leikkien. Hiihtäen, kävellen, luontoa hengittäen, pyöräillen, rullaluistellen, ratsastaen, lapsena isän kanssa kajakoiden, järvessä uiden.

kotikonnut12kotikonnut9Nykyään käyn vierailulla vain kerran, pari vuodessa. Poissa ollessani kaipaan kotiseudun loputonta luontoa, hiljaisuutta, kotipihan vihreää ruohoa ja marjapensaita, kymmenien kilometrien päähän ulottuvia hiihtolatuja ja äidin tekemiä karjalanpiirakoita. Kesän kuivaa hellettä. Lumikylpyjä takapihalla suoraan saunasta ilman rihman kiertämää. Lähikauppa-supermarketin hyytävää ilmastointia kesäkuumalla ja pulahdusta lähilampeen jäätelönhakureissulta kotiin pyöräillessä. Umpihankikahlailua täydellisen hiljaisessa metsässä.

kotikonnut3
kotikonnut10
kotikonnut8
Untitled-5
kotikonnut11
kotikonnut4
kotikonnut5
kotikonnut7

Toki kaipaan myös kaikkia elämäni eläimiä, joista useimpia en enää pääse tapaamaan. Mutta ihanat muistot matkaavat aina mukanani, minne ikinä menenkin.