Sommarens prat | Ruotsalainen kesäperinne

I år tänkte jag ge mig på utmaningen att lyssna på så många av årets sommarprat som möjligt.

Hittills har jag dock lyssnat på bara två stycken, och har därmed redan nu 8 stycken att lyssna ikapp, men eftersom min fritid mestadels blir spenderad på promenader i fjället och vid ”Min kreativa målarbok”, så har jag ju gott om möjligheter för poddlyssning.

(Sen läser jag också en sommarkurs om turismens negativa effekter, och jobbar minst sex timmar per dag sex dagar i veckan, men eftersom jag bor på min arbetsplats fem kilometer från närmaste hotellbyn uppe vid 1130 meters höjd över havet, så finns det faktiskt gott om effektiv fritidstid ändå.)

Årets första sommarprat av operasångaren Rickard Söderberg tyckte jag var helt fantastiskt! Om att vara mobbad i skolan, om att vara annorlunda, om att ändå våga vara annorlunda trots mobbarna i skolan. 

Dock toppade journalist Negra Efendics prat det ovannämnda, enligt mig. Hon pratar om sina upplevelser som en flyktingungdom som kom till Sverige i början av 90-talet, var en av de lyckliga som fick plats i ett land som inte ännu hade stängt sina gränser och vänt sin rygg mot flyktingar från Jugoslavien-kriget – hann fly som sin pappa, som antagligen annars hade hittats i en massgrav 20 år senare, för att det fanns folk som ville att ett land skulle bara tillhöra deras folkslag. (Påminner skrämmande mycket om hur en del finnar, svenskar och andra nationalister tänker såhär 2017, just saying.) Hon pratar om vardagsrasismen, om hur hon, som har vunnit Stora Journalistpriset, inte ens nu tas på allvar för hur hon ser ut, kanske för vilken brytning hon har.

Redan nu känns hennes sommarprat som en av de viktigaste som kan komma denna sommar. Så lyssna nu, lyssna på henne. 

Jag ska lyssna vidare på de andra, men hallå hennes prat i bakhuvudet.

/////

Ruotsista löytyy jo vuosikymmeniä vanha perinne: puhekielessä sommarprat, virallisesti Sommar i P1. Joka päivä kesän ajan yksi jotenkin julkisuudesta tuttu, jollain tapaa merkityksellinen ja ajankohtainen henkilö, puhuu valitsemastaan aiheesta omakohtaisine kokemuksineen, ja soittaa itse valitsemaansa musiikkia puolisentoista tuntia. 

Tänä vuonna vietän kesää Norjan tuntureilla työskennellen, nopean netin ja wifin ulottumattomissa, ja yhdestä yliopiston kesäkurssista huolimatta mulla tuntuu olevan ruhtinaallisesti aikaa myös radiopodcastien kuuntelemiseen – siispä tavoitteenani on kaluta läpi mahdollisimman monta tämän kesän sommarprateista. 

Tällä hetkellä olen kuitenkin kuunnellut vasta kaksi: oopperalaulaja Rickard Söderbergin ja journalisti Negra Efendicin puheet. Suosittelen kuitenkin vahvasti molempia! Rickard puhuu kiusaamisesta, erilaisuudesta ja uskalluksesta, Negra taas pakolaisuudesta ja arkipäivän rasismista, hänen ulkonäköönsä liittyvistä ennakkoluuloista. Molemmat puhuvat siis tärkeistä, todellakin ajankohtaisista aiheista, mutta samalla myös omista kokemuksistaan – ja samalla monien muiden kokemuksista, jotka olisi jokaisen tärkeä ottaa huomioon omassa elämässään. 

Treenaa siis ihmeessä vähän ruotsin kuullunymmärrystä ja kuuntele nyt ainakin nämä kaksi sommarpratia!

(Pictures are from Rondane national park in Norway where I work and study and listen to Sommar i P1 this summer.)

Mainokset

Hengissä hei

Hehe, hei. Edelliseen postaukseen viitaten blogi ei ole päivittynyt siksi, etteikö mulla olisi riittänyt uskallusta bloggaamiseen: enemmänkin kyse on, tällä kertaa for real, ollut ajan puutteesta.

Opiskelen kansalais-/aikuisopistossa (folkhögskola) täyspäiväisesti kurssilla ”Mänskliga rättigheter i globalt perspektiv”, ja koulupäivien lisäksi välillä on tarvinnut opiskella swahilia vielä koulupäivän jälkeenkin, tai vääntää ryhmätyötä Aasian kolonisaatiosta. Tälläkin hetkellä pitäisi periaatteessa kirjoittaa esittelyä ”ihmisoikeusidolistani” – torstaina pitäisi pitää aiheesta esitelmä, enkä edelleenkään oikein muista, miten Leah Chishugin sukunimi kirjoitetaan, saatika lausutaan. Idolini valinta oli myös vähän hätäpäätös: ihmispopulanpelastushalukkuuteni historia alkoi oikeastaan lukiossa katsoessamme Hotelli Ruanda -leffan kehitysmaantieteen kurssilla, ja siksi halusin mieluusti idolikseni jonkun Ruandan kansanmurhaan liittyvän tyypin. Paul Rusesabagina oli ensimmäinen valintani, mutta sattumalta muistin lukeneeni Chishugin kirjan vuoden -94 tapahtumista ja päädyin sitten häneen, järkeiltyäni että hänestä ei löytyisi niin paljoa tietoakaan, eli työtäkään ei olisi niin paljoa…

img_1074

Ei tuo pääasiallisen kouluni työmäärä toki niin suuri ole, että sen vuoksi pitäisi mennä sieltä missä aita on matalin, mutta lisäksi olen yrittämässä ajokortin ottamista ja lukemassa etäkurssia (sis. 3 moduulia) Uppsalan yliopistolta, joten turhan paljoa ei aikaa ole tuhlattavaksi vähemmän ”vakaviin” juttuihin. Yliopistokurssi on myös niin kiinnostava, että sen tehtävät haluan tehdä kunnolla ihan itsenikin vuoksi, enkä vain arvosanan: ”globalisaatio ja kehitys” sekä ”geopolitiikka ja kansainväliset suhteet” ovat niiiin paljon enemmän meikäläisen juttuja kuin se kielitiede, jota yli kolme vuotta luin…

img_1810-2

Mutta niin.. Miksi en ole opiskelemassa, vaan höpöttelemässä turhanpäiväisyyksiä blogiini? Noh, koska a) höpölöpinän kirjoittaminen suomeksi tarjoaa ihanaa rentoutusta ylikuumentuneelle aivokopalleni ruotsinkielisen opintorustaamisen ohessa, ja b) tän postauksen pääasiallisena tarkoituksena oli ilmoittaa, että touhujani voi seurata myös luokkamme yhteisestä blogista, osoitteesta kirunazanzibar.com! Itse olen kirjoittanut näistä muista kiireistäni johtuen vain yhden tekstin, eikä kirjoitustahti muutenkaan mikään hirmuinen ole, mutta itse ainakin yritän ryhdistäytyä erityisesti tuon blogin suhteen heti, kun opintokiireet vähän hellittää (eli toivottavasti jo muutaman viikon sisään).

Joten, hej så länge!