Maijas matlåda (3: superhelppo linssikeitto)

Eiliselle suunniteltu ruoanlaitto jäikin sosiaalisista syistä tekemättä, ja heräsin tähän aamuun ilman mitään evästä lounaaksi, nyyh! Mutta eipä kuitenkaan hätää, sillä olin jo aiemmin ostanut ainekset superhyperhelppoon ja nopeaan linssikeittoon, joka sai porista liedellä aamupalaa mussuttaessani. Kas näin:

Nopea linssikeitto eksoottisella säväyksellä (n. 3 annosta)
matlada3-1

  • heitä kattilan pohjalle linssejä + kiehuvaa vettä päälle niin että linssit peittyvät + ripaus suolaa (linser, vatten, salt)
  • pilko vähän kelta- ja valkosipulia ja heitä linssien sekaan kun vesi on kadonnut (gul- och vitlök)
  • viskaa kattilaan pari purkkia murskattuja tomaatteja, tölkki kookosmaitoa (muista ravistella ennen avaamista! Nimim. kantapään kautta oppinut) ja reilu lusikallinen mango chutneyta (krossade tomater, kokosmjölk, mango chutney)
  • kiehauta, anna porista hetken aikaa, halutessasi höystä siemenillä ja/tai rahkalla (+ frön och/elr kvarg)
  • nauti mausta ja tuoksusta!

matlada3-2//

Lounaan keittely työpäivän aamuna ei oikeastaan ole mitenkään hyvä juttu, sillä matlådat tuskin ehtivät jäähtyä kunnolla ennen jääkaappiin lykkäämistä, kun kotoa pitää lähteä pian ruoanlaiton jälkeen. Lämpimät ruokarasiat taas lämmittävät jääkaappia, tehden siitä siis vähän vähemmän ideaalisen paikan esim. maitotuotteille, ja ennen kaikkea tuollainen jääkaapin lämmittäminen kuluttaa turhaan sähköä, kun jääkaappi pitää viilentää alkuperäiselle tasolle. Kannattaa siis välttää lämpimän ruoan lykkäämistä jääkaappiin aina kun mahdollista! Itse valitsin kuitenkin nyt valmistaa lounaani aamulla, sillä en halua törsätä niin paljoa rahaa työlounaalla noudettavaan take away:hin tai ostaa lähikioskista jotain tarpeettomilla lisäaineilla höystettyä minilounasta riistohintaan: säästetyillä rahoilla voin sitten vaikka tukea useamman luomuviljelijän työtä. Taas muistutus itsellenikin siitä, että arki on täynnä ympäristöön vaikuttavia valintoja..

Mainokset

Mitt flummiga liv. Eli elämästä

Lukiossa toiset keskustelivat sujuvasti filosofian suuntauksista, joita en itse tiennyt löytyvänkään. Kuuntelivat musiikkia, jota soitettiin ihan muualla kuin radiossa tai ruotsintunneilla. Viettivät välitunnit kuvisluokassa tai kuorossa ja kantoivat kangaskasseissaan klassikoita, joista en ollut kuullutkaan. Tekivät hyppytunneilla ranskan ja venäjän läksyjä kaiken ymmärtäen, sanat ja kielioppisäännöt muistaen. Puhuivat sävelasteikoista ja muusta, jota en musiikkia harrastamattomana ymmärtänyt.

Minä vain haaveilin itseni kaukaisiin maihin ja mietin, millaista elämä muualla on. Miltä Intiassa tuoksuu ja miten paljon täytyy pukea päälle jos lähtee etelänavalle, mitä muuta Afrikasta löytyy kuin nälkäkuolemaa. Silloin kun en taistellut koodien kanssa tai istunut hevosen selässä yrittäen saada näkkileipäratsuni kylkiä vähän taipumaan.

Nyt nuo ihmiset lukiosta ovat vaimoja, kihlattuja, avopuolisoita, äitejä. Maistereita, opettajia, tutkijoita. Asukkaita omissa asunnoissaan, eläinlaumojen omistajia. Lukiosta yliopistoon, vaihto-oppilaaksi, töihin, viikonloppuja Pariisissa.

Samalla kun tuo elämä kuulostaa minusta pääosin kammottavalta, olen ehkä vähän kateellinen niille, joiden elämässä on aina, tai edes yleensä, ollut jokin selvä suunta. Voi kun itsekin olisin aina tiennyt, tai tietäisin edes nyt, mitä haluan. Mulla on takana lukio, vuosi au pairina, eläintenhoitajan tutkinto amiksesta, kolme ja puoli vuotta yliopistossa sellaisen aineen parissa joka ei oikeastaan koskaan ole kiinnostanut, eikä edes kandin tutkintoa. Ei poikaystävää, asuntoa, lemmikkieläintä, yhtä selkeää haaveammattia tai ideaa siitä, mitä tarkalleen haluan opiskella, missä olla ja minne mennä.

On vain melkein-tutkinto, niitä vanhoja ja uusiakin haaveita kaukaisista maista, kamera ja ympäriinsä sinkoilevat ajatukset. Sentään ystäviä eri puolilla maailmaa. Terkut sille seitsemän vuotta nuoremmalle minälle, joka toivoi aikuisuuden (tai ainakin iän) tuovan mukanaan jotain selkeyttä: ha-ha, luulet vaan.

Maijas matlåda (2: mukamas-meksikonpataa)

Joitain vuosia sitten kesällä söin urakalla Pirkan jauhemeksikonpatahärdelliä, ja jostain iski pitkästä aikaa hinku kyseiseen ruokaan. Yritin sitten työpäivän aikana muistella, mitä kaikkea moisessa padassa voisi olla, ja pakko myöntää että lopputuloksesta tuli tällä reseptillä varsin herkullinen ja esikuvaansa yllättävän läheisesti muistuttava! Siispä:

Mukamas-meksikonpata

Kattilaan kiehumaan ehkä suunnilleen tässä järjestyksessä:

  • lyhyeksi pätkittyä täysjyväspagettia kasvisliemessä (fullkornspaghetti i grönsaksbuljong)
  • huuhdottuna: kikherneitä ja papusekoitusta (kikärtor och bönmix)
  • tuoretta maissia, tomaattimurskaa (majs, krossade tomater)
  • pilkottuna: paprikaa, aurinkokuivattuja tomaatteja, kelta- ja valkosipulia (paprika, soltorkade tomater, gul- och vitlök)
  • mausteeksi esim. paprikaa (kryddor, t.ex. paprika)

Kiehauta ja keitä sitten alhaisella lämmöllä kunnes ylimääräinen neste on kaikonnut – och njut!matlada2(Pahoittelut muuten näistä, edellisistä ja tulevista epäedustavista ruokakuvista: en jaksa panostaa niihin pahemmin koska jo itse ruoan valmistus on meikäläiselle tarpeeksi vaativaa, lisäksi keittiömme ei ole mikään kovin kuvauksellinen ilmestys, kuten noista kämppikseni/kaverini/vuokranantajani valitsemista vaaleanvihreistä tableteista käynee selväksi..)

Vaatevilliintymiseni Vilnassa

Tällä postauksella en todellakaan halua kannustaa materialismiin, tarpeettomien vaatteiden hankkimiseen ”koska se näytti kivalta”, onnettoman sielun tyydyttämiseen vaateostosten synnyttämällä valeonnella tai sen ongelman luomiseen, ettei ”ole mi-tään päällepantavaa”, vaikka kaappi pursuilee liitoksissaan.

Itse kammoksun vaatekauppoja ja vaatteiden ostamista. Usein lyhytaikaiseen käyttöön suunniteltuja, halpoja riistotyövoimalla tuotettuja riepuja, jotka pari kertaa vuodessa tyrkätään myttääntymään ja ryppyyntymään alemyyntipöydille, kun kukaan ei niitä muuten halua. Naisia, jotka syli täynnä potentiaalisia vaatekaapintäydentäjäehdokkaita suuntaavat sovituskoppeihin hikoilemaan ja ahdistumaan kropastaan, vaatteiden sopimattomuudesta ja kasvoille epäedustavasta valaistuksesta. Ahdistun kaikesta siitä turhasta materiasta, jota ei tällä pallolla oikeasti tarvittaisi ja jota vieläpä myydään tikkumallisten mallinukkejen ja seksualisoitujen mainosten avulla, huijaten kuluttajia kuvittelemaan, että kun ostat tämän ja tämän jutun, sinustakin voi tulla mitä vain, mistä olet aina haaveillut: suosittu, laiha, onnellinen. Sehän ei nimittäin onnistu, ellet omista viimeisen muodin mukaista vaatetusta! (Viimeisin lause oli sarkasmia, lienee tarpeen näin internetin sarkasmia ymmärtämättömässä ihmemaailmassa painottaa.)

Vaateostosten aiheuttaman pahan olon, maailmankaikkeusahdistuksen ja ihan henkilökohtaisenkin ahdistuksen (kuulun niihin, jotka ahdistuvat omasta kropastaan ja ihostaan ja jokaisesta pikkupahkurasta siellä sovituskoppien täsmävalaistuksessa, joka tosin saisi varmasti supermallitkin näyttämään noita-akoilta) vuoksi olen tänä vuonna ennen Vilnan reissua ostanut vain muutaman yksittäisen vaatekappaleen. Siksipä Vilnassa suorittamani vaateostelu tuntui itsestäni aivan hillittömältä ostoshurjastelulta ja aiheutti todellakin tunteen, etten halua eikä minun tarvitse astella vaatekauppaan ainakaan vuoteen. Don’t get me wrong: en sielläkään ostanut mitään, minkä ostamista en jo etukäteen ollut miettinyt; se ”tää pitäis ostaa kun sattuis kiva yksilö kohdalle” -vaatteiden lista oli vain jo ehtinyt kasvaa melkoiseksi. Enkä tiennyt, että juuri Vilnassa nenäni eteen kävelisi siistein 80-lukutakki, vihdoin ehjät (ajatella, että kaupoista on niin vaikea löytää kivoja farkkuja, joissa ei ole reikiä!) ja jopa oikein istuvat boyfriend-farkut ja se täydellisen sävyinen nahkavyö (nahka, koska tekonahkavyöt eivät kestä sellaista vuosikausien mittausta käyttöä jota asusteiltani odotan, minkä lisäksi oletan ja syvästi toivon että nahkansa vyöhön luovuttanut eläin ei ole elänyt kurjuudessa ja luopunut hengestään vain tämän yhden vyön takia).

Kaipa tämä postaus sitten kuitenkin on jonkinlaista materialistisen onnen hehkutusta: en vain ole vuosiin löytänyt näin paljon ostamisen arvoisia juttuja edes kuukausien kuluessa, kuin nyt yhdessä viikossa. Ja koska kaikki todella tuli tarpeeseen (esim. niitä kahta ainoata, haaroista revennyttä farkkupariani korvaamaan), en näe tässä mitään vikaa. Samalla tämä postaus saa toimia pienenä kurkkauksena pukeutumistyyliini, mikäli se nyt jotakuta koskaan kiinnostaisi. Haluan kuitenkin vain painottaa, että tuskinpa olisin kokenut tällaista materiaonnea ja tarvetta sen hehkuttamiseen, mikäli jatkuvasti ostaisin uusia riepuja ja täytettä vaatekaappiini. Uskon, että kun ne tarpeelliset vaatteet kävelevät vastaan siinä oikeassa, juuri ostajaansa ihastuttavassa muodossaan, kannattaa ne kaapata kassan kautta kotiin: sen sijaan, että täyttäisi kaapin vaatteilla jotka on vain ”ihan okei”.

Niin, moraalisaarnasta niihin ostoksiin: täydellisen vihreä takki nahkayksityiskohdilla sekä the Täydellinen Vyö Only; piristävän värikäs wnb-80-lukulaistakki, sopivan haalistetut ja ennen kaikkea reiättömät farkut sekä omaan kaappiini erikoisemman värinen t-paita LotR-tyylisellä kuvalla Pull & Bear, musta ihanan pitsipintainen toppi New Yorker (kaikkien hinta 10-30 €).

IMG_2488 IMG_2492 IMG_2500 IMG_2501/ What I bought in Vilnius: enough new clothes to keep me away from clothing stores for approximately one year (I hope).

Lennellen

IMG_2718Rakastan lentokoneita. Katsella niitä jossain kaukana taivaalla ja niiden jälkeensä jättämiä vanoja. Kuunnella niiden jyrinää. Sitä lähtökiidon voimaa ja koneen tärinää kiitoradalla. Lentää pilvimerten yllä: siristellä silmiä aamuauringon ensisäteissä vaikka maa alapuolella on peittynyt pilviverhoon. Sitä, miten lentokoneella voin alle vuorokaudessa lentää minne vain, ihan tuntemattomaan maahan ja kiinnostavaan kulttuuriin, ihan toisenlaiseen elämään. Yli vuoristojen, valtamerten, viidakkojen.

Rakastan kuitenkin maailmaa ja luontoa sekä sen monimuotoisuutta lentämistäkin enemmän, joten yritän tulevaisuudessa nauttia lentokoneista lähinnä maan tasolta ja turvautua enemmän ympäristöystävällisempiin matkustustapoihin, kuten juniin, busseihin, kimppakyyteihin ja laivoihin – niissäkin matkatavoissa on omat ihanuutensa!

IMG_2721 IMG_2722

/ flight from Vilnius to Stockholm, July 2015

Maijas matlåda (1: jämäruokaa) + #kärsimätönkokki-vinkkejä

Kesäkuussa suorittamani kotiruokaprojektin* aikana opin, ettei se ruoanlaitto nyt ihan niiiin hirvittävän tylsää ja työlästä olekaan, kun vaan taustalla soi hyvä musiikki eikä yritä noudattaa mitään tarkkoja reseptejä. Onnistuakseni jatkamaan säännöllistä ruoanlaittoa ja siten välttääkseni silmittömän lisäainedouppauksen valmispakasteruokien muodossa, päätin nyt alkaa dokumentoida omaa ruonlaittoani enemmänkin: töihin kun kuitenkin tarvitsee yleensä lounaalle matlådan, ”ruokalaatikon”, ts. eväät, ja ideat lounaiden suhteen ovat usein vähissä. Tulkoot näistä postauksista siis miniruokakirja edes itselleni.

* tästä olisi tarkoitus kertoilla lähemmin vielä joskus lähiaikoina kun vaan saan aikaiseksi.

//

Matlåda nummer 1.

matlada1-1Jääkaapista ja pakastimesta löytyneitä jämiä:

Pannulle:

  • puoli rasiaa kirsikkatomaatteja (körsbärstomat)
  • pätkä kesäkurpitsaa + ministi hunajaa (zucchini + honung)
  • kaksi pahisvalmislinssipihviä (linsbiffar)
  • yksi lohifilee (laxfilé)

Kattilaan:

  • iso bataatti (sötpotatis)
  • yksinäinen ressukkaporkkana (morot)

Paista/keitä kunnes ainekset saavat väriä pintaansa tai ovat pehmenneet sopiviksi.

matlada1Laiskan kokkaajaan parhaat vinkit bataatin ja lohifileiden kanssa: bataatti kannattaa keittää pestynä kuorineen ja pilkottuna, sillä keitettynä kuoret irtoavat sitten todella vähällä vaivalla; lohi ei vaadi pitkää aikaa pannulla eikä sitä tarvitse sulattaa yhtään pakastimesta ottamisen jälkeen, kun sen ensin laittaa muovipakkauksessaan keitetyllä vedellä täytettyyn astiaan. Kun lohen siirtää pannulle ruskettumaan, voi sen lämmittämiseen käytetyn veden käyttää esim. teemukilliseen tai muiden aterian osien, kuten bataatin, keitinvedeksi (ellei pelkää muovista irronneita aineita).

Muutenkin keitinvesi kannattaa monessa tapauksessa keittää ensin kiehuvaksi vedenkeittimellä, ja kaataa jo valmiiksi pienen vesimäärän kanssa lämmitettyyn kattilaan, johon sitten lisää keitettävät ainekset. Säästää yleensä sekä sähköä että aikaa!

Kotikonnut

kotikonnut1kotikonnut6Täältä mie olen kotoisin. Pohjois-Karjalan metsistä, järvien rannoilta, hyttysten ininästä. Talven pakkasissa ja kesän helteissä kasvanut, varpaat paljaina ruohossa juosten, sormet tunnottomiksi kohmenneina tallille kipittäen. Eläinten parissa, luonnon keskellä, omissa oloissani, takkatulen lämmössä, aamu-usvassa kameran kanssa, ala-asteella 60 oppilaan kyläkoulussa roksaa leikkien. Hiihtäen, kävellen, luontoa hengittäen, pyöräillen, rullaluistellen, ratsastaen, lapsena isän kanssa kajakoiden, järvessä uiden.

kotikonnut12kotikonnut9Nykyään käyn vierailulla vain kerran, pari vuodessa. Poissa ollessani kaipaan kotiseudun loputonta luontoa, hiljaisuutta, kotipihan vihreää ruohoa ja marjapensaita, kymmenien kilometrien päähän ulottuvia hiihtolatuja ja äidin tekemiä karjalanpiirakoita. Kesän kuivaa hellettä. Lumikylpyjä takapihalla suoraan saunasta ilman rihman kiertämää. Lähikauppa-supermarketin hyytävää ilmastointia kesäkuumalla ja pulahdusta lähilampeen jäätelönhakureissulta kotiin pyöräillessä. Umpihankikahlailua täydellisen hiljaisessa metsässä.

kotikonnut3
kotikonnut10
kotikonnut8
Untitled-5
kotikonnut11
kotikonnut4
kotikonnut5
kotikonnut7

Toki kaipaan myös kaikkia elämäni eläimiä, joista useimpia en enää pääse tapaamaan. Mutta ihanat muistot matkaavat aina mukanani, minne ikinä menenkin.